Blogi

Viimeisimmät kirjoitukseni ja uutiset

Sirkuskabaree – Elämys 1080 566 Taikuri Lauri Tuhkanen

Sirkuskabaree – Elämys

Minä ja Siiri Lehtiö olemme mukana Sirkuskabaree – Elämys -esityksessä. Meidät voi bongata lavalta 2.7., 17.7. sekä 29.7. Nähdään Suvilahdessa! Liput Tiketistä.

Käytäntöni korona-pandemian aikaan 150 150 Taikuri Lauri Tuhkanen

Käytäntöni korona-pandemian aikaan

Taikuriesitykset korona-pandemian aikaan 1.6. alkaen esiinnyn jälleen normaalisti. Taikuriesitykset kesälle ja syksyyn Tälle vuodelle varatut esitykset saa peruuttaa ilman kuluja viikkoa ennen esiintymispäivää. Myös päivää ennen peruuttaminen on mahdollista korona-tilanteen pahentuessa. Virtuaaliohjelmaa Ajankuluksi käy tsekkaamassa some-kanavani, josko niistä löytyisi jotain…

Vuoden alku 2020 640 479 Taikuri Lauri Tuhkanen

Vuoden alku 2020

Vuoteni alkoi jälleen kerran akrobatialeirillä Hollannissa. Olen jo unohtanut millaista olisi viettää uutta vuotta Suomessa… Päätin tämän vuoden alusta lopettaa mahdollisuuden tilata uutiskirje, sillä somen kautta pystyy kätevimmin ilmoittamaan tapahtumista jne. Voi olla, että joskus rupean uudelleen julkaisemaan uutiskirjettä. Kesälle…

Pikkujoulukausi lähestyy! 1997 1080 Taikuri Lauri Tuhkanen

Pikkujoulukausi lähestyy!

Kesä meni nopeasti ohitse. Itselläni suurin osa ajasta kului töiden merkeissä ja varsinkin risteilylaivoilla tuli kesän aikana esiinnyttyä. Lyhyesti ehdin myös lomailla Espanjassa ja siellä kävin katsomassa Chamber of Secrets -nimisessä paikassa taikashown. Suosittelen esitystä ehdottomasti, mikäli Torremolinoksen suunnalla liikutte.…

Vuoden alun kuulumiset 1500 729 Taikuri Lauri Tuhkanen

Vuoden alun kuulumiset

Vuoden alku on sujahtanut minulta nopeasti ohi lähinnä ulkomailla reissatessa. Nyt vasta on ollut aikaa hengähtää ja miettiä loppuvuoden tekemisiä. Vuoteni alkoi perinteisesti Hollannissa Uuden vuoden -akrobatialeirillä, sen jälkeen vietin kuukauden Kiovassa treenaten Kiovan sirkuskoulussa ja vielä nopeasti käväisin Wienissä…

Voitto Viihdeohjelmakilpailusta! 1000 1000 Taikuri Lauri Tuhkanen

Voitto Viihdeohjelmakilpailusta!

Voitin yhdessä Siirin kanssa Kouvolassa järjestetyn Viihdeohjelmakilpailun. Voittajia aiemmilta vuosilta ovat mm. taikuri Luttinen, Janne Mustonen sekä Miss Divet, joten tähän porukkaan liityn mielelläni 🙂 Lisää infoa kilpailusta ja muista sijoituksista Taikapäivien sivuilta.

Uusia promokuvia 1200 1800 Taikuri Lauri Tuhkanen

Uusia promokuvia

Viime aikoina olen keskittynyt minun ja Siirin yhteisen esityksen kehittämiseen. Instagramissa voit parhaiten seurata temppujamme. Siihen liittyen kävimme alkuvuodesta ottamassa uusia promokuvia. Tässä muutamia otoksia 🙂 Kuvat: Riku Kankaro

Taikovat-klubi 24.3 940 788 Taikuri Lauri Tuhkanen

Taikovat-klubi 24.3

Ensimmäinen Taikovat-klubi järjestetään 24.3 SirkusUnionin tiloissa. Luvassa on huippuluokan taikuutta, sillä lavalla nähdään paljon palkittuja taikureita. Toivottavasti näemme silloin! Esiintyjät: Minä, Joni Suvanto, Christian Engblom, Lauri Koskinen, Marcus Alexander, Aaro Sorva, Jerry Nyholm ja Duo Saras. Paikka: SirkusUnioni, Lonttistentie 12, 20100 Turku…

Uusivuosi 1500 844 Taikuri Lauri Tuhkanen

Uusivuosi

Vietin uudenvuoden aaton ja lähipäivät Hollannissa Acrobatic New Year -festivaaleilla. Tietääkseni kyseinen tapahtuma järjestettiin nyt neljättä kertaa ja se on vuosi vuodelta kasvanut isommaksi ja isommaksi. Tänä vuonna osallistujia oli kaiken kaikkiaan noin 180 ja moni halukas ei mahtunut mukaan. Käytännössä…

Instagram 1449 1327 Taikuri Lauri Tuhkanen

Instagram

Nyt löytyy myös Instagram tili

  • 1
  • 2

    Nimi*

    Yritys

    Puhelin

    Sähköposti*

    Viesti

    Haluan yhteydenoton
    puhelimellasähköpostillakumpi tahansa

    Back to top