Vuoden alku on sujahtanut minulta nopeasti ohi lähinnä ulkomailla reissatessa. Nyt vasta on ollut aikaa hengähtää ja miettiä loppuvuoden tekemisiä. Vuoteni alkoi perinteisesti Hollannissa Uuden vuoden -akrobatialeirillä, sen jälkeen vietin kuukauden Kiovassa treenaten Kiovan sirkuskoulussa ja vielä nopeasti käväisin Wienissä eräässä akrobatia-workshopissa.
Kiovan sirkuskoulu
Monet sirkustaiteilijat pitävät Kiovan sirkuskoulua yhtenä maailman parhaista sirkuskouluista ja aivan syystä, sillä todella kovatasoisia artisteja sieltä valmistuu. Itse vietin koulussa kuukauden treenaten pariakrobatiaa. Erityisesti käsilläseisojien ja jönglöörien taidoista vaikutuin tuona aikana. Sinänsä koulun resepti huippujen tuottamiseen ei ole mitenkään ”maaginen”. Koulupäiviä on pääsääntöisesti kuusi kertaa viikossa ja jokainen niistä alkaa kolmen tai neljän tunnin oman sirkuslajin treeneillä. Tämän jälkeen vasta tulevat muut aineet, kuten mahdolliset tanssitunnit. Lisäksi opettajat ovat ammattitaitoisia ja varsinkin akrobatiaopettajia oli varsin paljon oppilasmäärään suhteutettuna. Monet koulun oppilaista tosin ovat jo opiskelun aloittaessa teknisesti erittäin taitavia, joten mitään ihmeitä opettajien ei täydy tehdä.
Kiova oli kaupunkina hyvin mielenkiintoinen ja turvallinen, vaikka Ukraina onkin sotaa käyvä valtio. Kiovan lisäksi minun oli aivan pakko päästä tutustumaan hylättyyn Prypjatin kaupunkiin ja Tšernobyliin. Tässä vielä muutama kuva sieltä.
Leave a Reply